Ensimmäisenä työpäivänä uudet työkaverini muistuttelivat toisiaan, että minut täytyy laittaa apinalaatikkoon. Alan sisäpiirin termit tulivat pikkuhiljaa tutuksi, kuten koko se ihme, miten paikallislehti synnytettiin kolmesti viikossa maailmalle. Elettiin vuotta 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin ja voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa. Palkintopokaali käväisi myös konttorimme tiskillä, jossa kävimme sitä koskettelemassa jonkun kuvatessa toimituksen filmikameralla.
Selfieitä tai muitakaan kuvia en vielä saanut otettua uudella Nokia 2110 kännykälläni, mutta tekstiviestejä pystyi sentään jo lähettämään, kunhan kävi päivittämässä sen ensin liikkeessä. Olin ikionnellinen, että olin päässyt töihin. Suomen talous oli jo alkanut nousta laman jälkeen, mutta työttömyys oli vielä hyvin korkealla.
Olin ajan kuluksi opiskellut itselleni uuden tutkinnon, kun en merkonomina löytänyt enää toimistotöitä, ja valmistunut painopinnanvalmistajaksi. Myöhemmin nimitys muutettiin painotuotantoassistentiksi ja nykyään nimike on mediapalvelujen toteuttaja. Painotekniikoiden ohella opiskeltiin uusia hienoja tietokoneohjelmia, PhotoShoppia ja PageMakeria, josta tuli myöhemmin InDesign. Oman tietokoneen sain vasta paljon myöhemmin eikä silloin ollut sähköpostejakaan vielä. Se oli vielä suurelta osin paperiaikaa. Konttoreissa riitti mappeja, arkistolaatikoita ja paperiroskaa.
Melkein kaikki ilmoitukset leiskattiin valmiiksi, eli mainosmyyjät antoivat tarkan layout-ohjeen paperille piirrettynä. Jos ilmoitukseen määrättiin laitettavaksi montaa toistensa kanssa pahasti riitelevää fonttia, niin vaan oli tehtävä. Suuri osa ilmoitusasiakkaista oli vakiasiakkaita, joiden ilmoitukset tehtiin vaan edellistä tiedostoa hieman muokaten. Leiska tietysti nopeuttaa ilmoitusvalmistajan työntekoa, kun ei tarvitse yhtään vekslata ja miettiä mitään, mutta kyllä siinä joskus tuntui, että oli vain aivottomana koneenkäyttäjänä liukuhihnalla.
Kiireessä ei ollut kivaa photoshoppailla, kun kuvaoriginaali saattoi olla vaikka jostain sanomalehdestä leikattu paperikuvan pala, jossa oli ehkä vielä jotain tekstiä kuvassa olevan tuotteen päällä, ja se piti saada pois. Huono kuva saattoi tulla digitaalikameralla otettujen hyvälaatuisten kuvien viereen, joten täytyi yrittää säätää erilaiset kuvat sopimaan jotenkin keskenään. Yritykset kertoa resoluutioista ja moire´sta menivät kuin kuuroille korville.
Varsinkin lehden ilmestymispäivää edeltävät, eli taittopäivät tuppasivat venymään ylitöiksi, kun ilmoituksia otettiin tehtäväksi usein vielä ihan viime tipassakin, vaikka ilmoitusten jättöaika oli ollut jo aikoja sitten. Kotiin ei voinut tietenkään lähteä, ennenkuin kaikki ilmoitukset seuraavan päivän lehteen oli tehty valmiiksi. Jos sattui olemaan ilmoitussivujen taittovuorossa, niin oli vielä tehtävä sekin homma. Joskus se sujui nopeasti, joskus ei.
Jos joku oli vahingossa tallettanut ilmoituksen väärälle tunnistenumerolle, tai ilmoitusta ei oltu tehty ollenkaan, niin se ilmoitus ei tietenkään ilmestynyt lopulliseen sivujentaitto-ojelmaan, ja sitten oli tehtävä salapoliisintyötä ja tarvittaessa tehtävä se puuttuva ilmoitus. Puuttuvat ilmoitukset olivat aika usein samanlaisina toistuvia sarjailmoituksia, joissa ilmoitusvalmistaja oli vaan unohtanut tallettaa tuo taittotiedosto kaikille seuraavienkin ilmestymispäivien tunnistenumeroille, joten riitti kun löysi sen ensimmäisen ilmoituksen ja tallensi sen sitten niille muille.
Jokaiselle ilmoitukselle tehtiin ensin ilmoitusrekisteriohjelmassa kaikki tunnistetiedot, kuten asiakkaan tiedot, ilmoituksen koko ja paikka (sivu/osasto), ilmestymispäivä ja muita tietoja. Asiakkaan tiedot löytyivät asiakasrekisteriohjelmasta, tai sitten ne luotiin sinne. Yleensä ilmoitusmyyjät tekivät näitä asioita, mutta joskus myös ilmoitusvalmistaja. Rivi-ilmoitukset tulivat useimmiten suoraan ilmoitusvalmistajalle. Laskuttaja sitten aikanaan tulosti laskut asiakkaille järjestelmästä.
Avokonttorissa työskennellessä näin ja kuulin koko ajan, mitä samassa kerroksessa tapahtui ilmoitusvalmistuksessa, ilmoitusmyynnissä ja asiakaspalvelussa, jossa hoidettiin paljon myös lehden tilausasioita palvelutiskillä ja puhelimissa. Jos lehden jakelu oli myöhässä, melkein kaikki puhelimet soivat tauotta. Onneksi toimitus sentään sijaitsi eri kerroksessa. Ilmoitusvalmistajien oli autettava asiakaspalvelussa, niin puhelimessa kuin tiskilläkin, mikä todella häiritsi ilmoituksiin keskittymistä. Siitä oli kuitenkin se hyöty, että pystyi joskus nappaamaan itselleen jonkun kivan ilmoituksen suoraan tehtäväksi.
Ilmoitukset oikoluettiin jos vaan ehdittiin. Ilmoitusmyyjät usein halusivat vedoksen oikoluettavaksi ja katsottavaksi myymistään ilmoituksista, ja monet asiakkaatkin halusivat nähdä ilmoituksensa, mikä oli hyvä jotta mahdolliset virheet huomattiin. Kirjoitusvirheitä toki kiireessä tuli, ja joskus ne päätyivät painettuun lehteen asti. Moni tilausasiakas soitti silloin voitonriemuisena löydettyään TAAS virheen, mutta kauppiaat eivät olleet yhtään iloisia vaan saattoivat ymmärrettävästi olla aika kiukkuisia ja tulla melkein lankoja pitkin antamaan sapiskaa. Ikäviä olivat joskus myös kuolinimoitukset, joiden värssyjen pilkkuvirheiden aiheuttama pahastus saattoi saada omaisilla ylisuuret mittasuhteet.
Ilmoitusvalmistus muuttui huomattavasti tylsemmäksi, kun ilmoitukset alkoivat tulla entistä enemmän valmiina tai puolivalmiina. Aikaa kului usein tiedostojen auki saamisen kanssa taistelemiseen, mikä turhautti kun olisi samassa ajassa jo tehnyt sen ilmoituksen itse. Ensi alkuun laitteet, ohjelmistot ja tiedostot eivät aina ymmärtäneet täysin toisiaan, mikä aiheutti joskus ongelmia ja tosi karmeitakin yllätyksiä painettuun lehteen, esimerkiksi sellaisia että kaikki ilmoituksen kuvat puuttuivat, vaikka ruudulla ja vedoksessa näytti että kaikki on ok.
Lehti painettiin joskus yöllä kaukana toisella paikkakunnalla lehtipainossa kiireellä toisten lehtien odotellessa vuoroaan, kun me jo nukuimme -tai pyörimme stressaantuneena miettien, mitähän aamulla olisi tällä kertaa vastassa. Ala oli jatkuvassa muutoksessa, ja lopun alkua paikallislehtien konttoreille. Poislähteneiden tai poissaolevien tilalle ei enää otettukaan uutta työntekijää tai sijaista, toiminnot siirtyivät kokonaan muualle ja nettiin yksi kerrallaan. Lopulta koko konttori suljettiin, lehden ilmestymispäivät vähenivät ja lehti laihtui.
Kaikesta huolimatta paikallislehden konttori oli tosi hauska ja mielenkiintoinen työpaikka, jossa oppi paljon. Hulvattoman hauskoja muistoja jäi paljon, ja aika on tietysti niitä vähemmän hauskoja jo kullannut. Tein siellä eripituisia määräaikaisia jaksoja noin kuuden vuoden ajan, kunnes lähdin luovemmille teille taidetta opiskelemaan. Julkaisugrafiikka ei lopulta kuitenkaan jäänyt kokonaan pois elämästäni, vaan palasi eri muodoissa työkuvioihin, ja mainoksiakin sanomalehtiin olen saanut tehdä silloin tällöin.
20 vuotta myöhemmin, kun elettiin korona-aikaa ja naapurimaamme johtaja alkoi isoimman sekoilunsa, sain hetkeksi mahdollisuuden kurkistaa ja osallistua taas sanomalehtien synnyttämiseen. Juuri siellä, missä sitä samaa pikku paikallislehteäkin nykyään tehdään monien muiden lehtien kanssa, ainakin silloin kun sitä ei tehdä Porissa tai Helsingissä, tai etänä vaikka kesämökillä ihan jossain muualla. Sanomalehteen töihin pääsy oli yllättävää, koska väkeä oli vähennetty paljon vuosi vuodelta ja paperilehtien levikit laskeneet. Maailma vaihtuu vahvasti digi- ja tekoälyaikaan, ja paperilehti käy jo kuolinkamppailuaan paperitehtaiden ja painotalojen alasajon perässä.
Hädin tuskin ehdin oppia uudet, ison talon systeemit ja kuviot, ja kaikki kummalliset sisäpiirin termit ja tutustua edes vähän joihinkin kollegoihin, silloin kun konttorilla satuttiin törmäämään etätöihin jäämisen sijaan, kun tuli puskista uusi valtava muutos ”töiden sujuvoittamiseksi, ajan ja muiden resurssien säästämiseksi..mitä lie…” Kiire ja multitaskaaminen kuitenkin vain lisääntyvät niille ”onnekkaille”, jotka saavat vielä jäädä -ainakin joksikin aikaa raatamaan.
Apinalaatikko = Jokaisesta sanoma- ja aikakauslehdestä löytyvä ilmoitus, jossa on lehden toimittajien ja ilmoitusvalmistuksen yhteystietoja, joskus kuvatkin ja muuta tärkeätä tietoa lehdestä.